Tekstit

Eturintamassa vai peränpitäjänä

 Minut on imaistu klassikkokierteeseen. Tiedättekö ne "50 kirjaa jotka on pakko lukea" -listaukset? Koetan urakoida puuttuvia kokoon antaumuksella. Ensin kertasin Monte Criston kreivin ja Tarun sormusten herrasta, sitten luin viimein Frankensteinin, Kultahatun ja Vuonna 1984. Ne ovat kaikki tukevia peruskiviä maailmankirjallisuuden muurissa. Ja oikeasti hyviä kirjoja. Ikävä kyllä kotimaista kirjallisuutta löytyy suuren kirjallisuuden listoilta harvoin. Johtuuko se siitä, että olemme kautta historian tulleet vähän jäljessä? Kun muu maailma vietti keskiaikaa 400-1500, Suomen keskiajan sanotaan olleen vasta 1200-1520. Olemmeko me hitaita, jonon viimeisiä?  Maailmankirjallisuus on suurta juuri siksi, että se tuo uusia ja mullistavia ajatuksia massoille. Sitä kirjoittavat ihmiset, jotka ovat aikaansa edellä. Otetaan esimerkiksi vaikka Frankensteinin kirjoittanut Mary Shelley. Hän on syntynyt naisena 1700-luvun lopussa. Siitä huolimatta hän kirjoitti, julkaisi ja loi uusia kirjalli

Kerityt päät

Viimeisen reilun vuoden aikana sota, sodan julmuus, raakuus, hävitys ja kaiken rikkova voima, on koskettanut entistä lähempää myös kotimaatamme. Inhimillisen kärsimyksen määrän suuruuden ja murskaavuuden käsittäminen tuntuu mahdottomalta ja ylivoimaiselta, jota pieni pää ei tahdo ymmärtää. Tommi Kinnusen (WSOY 2020) Ei kertonut katuvansa  tuntuu tässä hetkessä hyvin ajankohtaiselta lähes 80 vuotta rauhan aikaa eläneessä Suomessa, kun alati muuttuvassa maailmassa sota on tullut entistäkin lähemmäksi Pohjoismaita.  Vaellusromaanissa seurataan viiden naisen matkaa Norjan miehittäneen saksalaisarmeijan kasarmilta kohti Suomea sen jälkeen, kun Saksa on hävinnyt sodan ja yhteistyössä saksalaisten kanssa toimineita otetaan kiinni. Norjalaisten ja suomalaisten suhtautuminen saksalaisilla työssä olleisiin naisiin on erittäin julmaa ja raivokasta. Kiinniotetut suomalaiset, norjalaiset ja saksalaiset naiset ajetaan väkivaltaisesti kaljuiksi häpeän merkiksi.  Romaanin naisten värikkäät persoonat,